Vainajien päivän mietteitä vainajista ja uunittamisista Mika Mäntylälle ja muille innokkaille uunittamiskyselijöille
Historiassa ja sotahistoriassa ratkaiskoon totuus eikä kommunistiset valheet viime sotiakin koskien?
Mika Mäntylä Hämeenlinnasta aloitti erikoisen uunittamiskyselyn Fb-sivullani:
Tämä vastaukseni ei kelvannut hänelle kun oli jo poistanut fb-kavereistaan;) Niinpä laitan sen julkisesti jakoon:
Kun julkisesti tuollaista kysyy niin siinä paistaa asenne että toinen on uunittamassa lapsista alkaen kysyttyä asiaa, eikö totta?
Asenteellinen kysymys johtaa helposti torjuntaan, sillä siitä paistaa asenne että kysyjä pitää kysymyksenasettelullaan toista uunittajana.
Tosiasia on että Kannaksen tulimeressä 1944 saksalaisten tulimeri Suomen puolesta oli se mistä meillä on kiittäminen.
Suvussani on näitä ruotsinkielisille sallittuja ilmaisuja käyttäen: "ryssiä", laukkuryssiä, mustalaisia, valkolaisia, tanskalaisia, enkä tiedä onko juutalaisia, ei sillä ole merkitystä. Teot silloin kuin niitä tarvitaan ratkaisevat.
Juutalaisten vanhan testamentin teot on luettavissa Herran nimeen filistealaisten joukkotuhontana Luvatusta maasta. En ymmärrä tätä paranoidiaa siitä, että vain juutalaisia on uunitettu. Melkoista historian vääristelyä ko. shoahin korostaminen unohtaen kommunismin yli 100 miljoonaa uhria.
USA:n ydinpommit uunitti kerralla Nagasagissa ja Hirosimassa huomattavat määrät siviileitä, eikä niistä pidetä mitään holocaust-itku-vaatimuksia, että oletko valmis uunittamaan lisää japanilaisia? Samoin tekivät kaksoismoralistisesti sotarikoksia tehneet liittoutuneet Saksan siviiliväestölle yö- ja päiväpommituksin koko historiallisen Saksan siviiliväestöä kohtaan
Kun emme ole sodassa niin en ymmärrä lainkaan miksi minun pitäisi kommentoida sinun uunittamistasi ;) kun siinä paistaa jokin erikoinen syyllistävä vire? Myöntänet sen?
Eikö ole omituista että yli 50 000 inkeriläistä luovutettiin itään (eikä lukunsakaan ollut kovin tarkka kirjanpidollisesti), joista tapettiin / murhattiin suoraan niskalaukauksin satoja? Sen sijaan otetaan tällainen juutalaiskysymys erittäin olennaisesti esiin? Eikö se ole kieroa? .. ja historiallisen tilastoaineksen vääristelyä. Vähän kuin taloyhtiön kokous missä tapellaan montako lapiota ostetaan ja isännöitsijä rahastaa korjauttamalla miljoonaremontin oman taustayhtiön lukuun?
Kaksinaismoralismi ja kaksoisstandardit kukkivat, eikö vain ns. "oikeushallinnossa ja sen viranomaisissa, syyttäjissä ja tuomareissa", joiden virkapätevyyden ja puolueellisuuden pystyy jokainen ajatteleva näkemään ja kuulemaan hyvinkin ohuella elämänkokemuksella.
Seppo Lehto historioitsija silvottu tynkä-Suomi
Vainajien päivänä 3.11.2012 Tampere, Punikkila
--------------------------------------------------------------------
http://feedback-and-discussion.blogspot.fi/
--------------------------------
Muhammed caricaturist
Finnish Dissident
Tampere
Occupied Finland
http://kulttuurihistorioitsija.blogspot.com